RK62M (RIS) projekti

1 Johdanto

Suomalaiset softaajat siunattiin jo jokunen vuosi sitten, kun G&G-niminen valmistaja pisti äänestystä pystyyn ja kysyi minkä aseen (koko maailman) softaajakansa haluaisi seuraavaksi nähdä ja silloin voiton vei suomalainen rynnäkkökivääri RK95 TP.

Kuitenkin monille, jotka ovat käyneet asepalveluksensa hieman tai vielä enemmän aikaa sitten, tutumpi lyijyluikku on kuitenkin vanha kunnon RK62, Suomen puolustusvoimien pääasiallinen palvelusase ja kavereiden kesken “Kuus-Kekkonen”. Monet vannovat tämän klassikon puolesta, jopa uudempaan RK95 TP:hen verrattuna. RK62:n siviiliversio M62 on ollut varsin kehuttu niin Suomessa kuin myös rapakon takana aseharrastajien keskuudessa.

Vanha kunnon RK62 koki vuonna 2015 päivityksen. Siihen laitettiin säädettävä liukutukki, sekä sivukiila tähtäinkiskoa ja optista tähtäintä varten, mikä toi vanhan rynnäkkökiväärin lähemmäksi nykypäivän standardeja.

RK62M

Vuonna 2015 esitelty RK62M

Airsoft-maailma on kuitenkin jostain syystä jäänyt ilman varteenotettavia (julkisia) RK62-projekteja. Itselläni heräsi kiinnostus modernisoidun RK62M:n toteuttamiseen aseen julkistuksen myötä.

2 Pohjana CYMA Galil SAR

IWI Galil on tehty RK62 rynnäkkökiväärin pohjalta, joten sen runko on lähes identtinen RK62:n rungon kanssa. Tämän lähemmäksi samaa muotoilua ei pääse ilman, että valmistaa palikoita itse. Rungon lisäksi kaasuputki, -portti ja etutähtäin ovat muotoilultaan lähempänä kuin missään AK-sarjalaisessa. Galilin peräpäästä löytyy myös lähestulkoon täydellinen paikka kiinnittää bufferiputki liukutukkia varten. Alla kuva M62 siviilikivääristä Galil-tyyppisellä taittotukilla. M62 on siis siviiliversio RK62-kivääristä.

Vilkaistaanpa sitten, mitä kaikkea CYMAn CM043 -aseelle tarvitsee tehdä, että se alkaa lähennellä kuus-kaks-ämmän ulkonäköä.

2.1 Bufferiputki-tukkiadapteri

Käytin bufferiputkena Lonexin M4/Colt-bufferiputkea, jonka kiinnitys eroaa perinteisestä “Marui-mallin” kiinnityksestä sillä, että se kiertyy kierteillä alarungossa olevaan ulokkeeseen. Tämä tarkoittaa sitä, että bufferiputken sisäpinnalla on kierteet, joihin sopiva kierretappi/sovitinpala on suhteellisen helppo valmistaa. Rungon takaosan kallistus on 7 astetta. Saman kallistuksen tein sovitinpalaan.

Bufferiputken kiristysholkin (castle nut) ja rungon väliin valmistin myös holkin, jossa on tuo 7 asteen kallistus, jolloin kiristysholkista kiristämällä paine tulee tasaisesti aseen perää vasten. Takaosassa olevat tapit olisi voinut työstää pois, mutta itse päätin tehdä sovitinpalikkaan urat, jolloin tapit voi säilyttää. Halutessani voin vaihtaa alkuperäisen taittotukin aseeseen, jos vaikka taittotukkia rupeaa kaipaamaan.

IMG_0023

2.2 Tukki

Tukkina käytin ACM Magpul MOE -tukkia, joka on tarpeeksi lähellä RK62M:ssä käytettävää päivitettyä Magpul CTR -tukkia. CTR:hän on jatkokehitelmä alkuperäisestä Magpulin MOE-tukista.

IMG_0012

ACM Magpul MOE -tukki

2.3 Liekinvaimennin

Ehkäpä tunnistettavin piirre koko RK62 rynnäkkökiväärissä on sen liekinvaimennin, joka on suunniteltu niin, että sen kanssa voidaan katkoa esim. piikkilankoja pujottamalla lanka liekinvaimentimeen ja ampumalla lanka poikki. Nerokasta suomalaista suunnittelua. Lisäksi liekinvaimentimessa on paikka pistimelle.

Liekinvaimentimeksi päädyin hankkimaan real steel -versioon tarkoitetun kappaleen, joita myi AV-ase muiden RK/M62-osien lisäksi. Liekinvaimentimessa on 14mm myötäpäiväkierteet (CW) ja CYMAn pyssyssä taas 14mm vastapäiväkierteet (CCW), joten adapterin valmistus oli tarpeen, kun käsillä ei ollut kierteidentekovälineitä. Päädyin tekemään adapteripalan kovamuovista, jonka lämmitin ja venytin alkuperäisten kierteiden päälle ja liimasin adapterin liekinvaimentimen sisäpintaan.

Aito RK62:n liekinvaimennin

Aito RK62:n liekinvaimennin

2.4 Lippaat: CYMAn vohvelit – kohtaloko?

Airsoft-lippaista lähimpänä oikeita RK:n lippaita ovat CYMAn valmistamat ns. vohvelilippaat, joissa on lippaan alaosassa lenkki, jonka varsinaista tarkoitusta en tiedä. Intin varusvarastolla oli tapana liittää kolme lipasta yhteen narunpätkällä, kun lippaita jaettiin.

Nämä lippaat istuvat lipaskuiluun kutakuinkin täydellisesti, joskin niiden lukittuminen paikalleen tapahtuu hieman eri periaatteella kuin perinteiset AK-mallin lippaat. Lippaan etukieli ei asetu millekään “hyllylle”, vaan lipaskuilun etuseinää vasten, eikä se pääse taittumaan alaspäin, joten kieli pysyy ongelmitta paikoillaan.

Pieni lisäys lippaisiin on kuitenkin tehtävä: Takalukituskielen alle pitää lisätä muutaman millin edestä materiaalia, jotta lipas pysyy tarpeeksi ylhäällä, jotta hoppikammion syöttöputki pääsee painamaan lippaan kielen kunnolla sivuun ja lipas syöttää ongelmitta. Itse lisäsin palan paksua kutistesukkaa, jonka liimasin paikoilleen pikaliimalla. Sinänsä tämä ei ole juttu eikä mikään, koska AK-sarjalaistenkin kanssa kannattaa joidenkin lippaiden kanssa tehdä sama kikka, jos lippaat eivät aika ajoin syötä, kun ne kallistuvat liikaa takakenoon.

2.5 Etukädensija: Vector Optics Galil RIS-kisko

Osa jonka kanssa jouduin tekemään kompromissin oli etukädensija, jota ei löytynyt mistään. Ehkäpä tuonnempana sellainen löytyy ja saan vietyä yhdennäköisyyden vielä pidemmälle.

Päädyin etukädensijan kohdalla kiskoratkaisuun, jonka soi Vector Opticsin Galil-kisko. Samalla sain kiinnitysmahdollisuuden optiselle tähtäimelle, etukahvalle, valolle ja AN/PEQ2-akkuboksille. Kiskon asentaminen vaati pieniä muokkauksia itse kiskoon, sekä pienet viilaukset piipun kiinnitysholkkiin. Alkuperäisen etukädensijan kiinnitysholkeista piti irrottaa taaempi. Etummaisen jätin paikoilleen, koska sen irti pujottaminen olisi vaatinut etutähtäin-kaasuportin irrottamista. Muuten kisko istui paikoilleen täydellisesti.

Kisko puristuu paikoilleen kuudella kuusiokoloruuvilla. Tämän puristuksen vastavoimaksi asetetaan piipun ja kaasuputken väliin kiilat, jotka kiristyvät paikoilleen niitä yhdistävän kuusiokoloruuvin avulla. Nämä kiilat estävät piipun ja kaasuputken taipumisen kiskon puristuksesta.

Niin muuten, tää sama kisko menee myös G&G:n RK95:seen ilman muokkaamisia!

VO-SCRA-47 1

Vector Opticsin Galil-kisko G&G:n RK95 TP:ssä

2.6 Kahva

Kahvan vaihdoin US Palm AK-kahvaan, koska siinä on aivan loistava muotoilu ja minulta löytyi sellainen jo valmiina. Lähimpänä oikeaa muotoilua olisi tietysti G&G RK95 TP:n (GK99) kahva.

2.7 Laatikon kansi

RK62:n ja Galilin laatikonkannet ja takatähtäimet ovat varsin lähellä toisiaan. Pieniä muotoilu- ja mitoituseroja niissä kuitenkin on, ainakin airsoft- ja real steel -kansien välillä. Niin kuin alla olevista kuvista näkyy aidon RK62-kannen muotoilut ovat hieman erilaiset kuin Cyman Galilin, jolloin tulenvalitsimen ja valelukon viereen sekä kannen etureunaan jää pienet raot, mutta nämä ratkaistakoon tuonnempana.

2.8 Muita mainintoja

  • Latauskahva on varsin erilainen Galilissa ja RK62:ssa, mutta vasenkätisenä koin Galilin muotoilun mukavammaksi, koska latauskahva ei ota varusteisiin kiinni.
  • Liipaisin on suorempi RK62:ssa. Tämä päivitettäköön, kun sopiva liipaisin jostain löytyy.
  • Piippu on huomattavasti lyhyempi kuin RK62:ssa, mutta itse pidin tästä pituudesta, enkä halunnut lähteä laittamaan aseeseen mitään piipunpidennyksiä.

3 Loppusanat

Siinäpä ne sitten olivat, kaikki muutokset, jotka omaan kuus-Kekkonen-ämmään olen tehnyt. Omasta mielestäni lopputulos on jo tässä kohtaa sen verran lähellä aitoa, että asetta kehtaa Kuus-kakkoseksi nimittää.

Valmis RK62M

Valmis RK62M

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail