28.1.2017

Ensikosketuksia softaukseen vol. 2 – Operaatio Voshod

Tradesoft Aloittelijalle, Pelit ja skene Airsoft, Airsoftin aloitus, Pelikertomus, Sofauksen aloitus

Lauantaina 24.9.2016 klo 09.57 salaisessa paikassa

Noudamme yhteyshenkilön, Tsadistanin osapuolikomentajan, kotoaan. Kyseinen henkilö valittaa darraa ja vähäistä untaan, ja kantaa epäilyttävän vähän tavaraa selässään. Autossa on valmiiksi paljon tavaraa, joiden käyttötarkoituksesta minulla ei ole rehellisesti sanoen aavistustakaan. Päälläni olevat, maastokuvioiset vermeet muistuttavat epäilyttävän paljon vaatteita, ja vieressäni penkillä nököttävä muovikassi sisältää oletettavasti ruokaa. Muu on epävarmaa. Lähdemme ajamaan melko reippaasti määränpäähämme.

Klo 10.03 Kosovian ja Tsadistanin rajamailla

Kuski jättää minut, massiiviset varustemääräni ja yhteyshenkilön metsänreunaan, ja lähtee itse livohkaan. Olo kahden ison aselaatikon, pienen repun ja valtavan ruokasäkkini kanssa on kovin pieni. Tsadistanin ja Kosovian joukot ovat kummasti sekaisin, osapuolitunnisteita (niitä punaisia ja keltaisia nauhoja) pyydetään ja myönnetään lainaan. Jälleennäkemisen mahdollisuus ei ole huomattava, mutta sota vaatii alttiutta uhrauksiin.

Hämmentävän pian, klo 10.20

Joukot alkavat olla itse selvillä omista ja toisten osapuolista. Erilaisia maastoasuja ja aseita näkyy ympärillä. Osapuolinauhoja kehotetaan (aiheellisesti) laittamaan molempiin käsivarsiin, muuten on vaikea tietää, kuka taistelee kenenkin puolella. Paitsi YK:n tyypit, joilla on siniset päähineet. Maastoasujen diversiteetti on huomattava, jotkut pukuvalinnat ovat kovin hämmentäviä, kuten esimerkiksi herttaisen vaaleanpunainen maastopuku. Joillakin on keltainen liivi pukujen päällä. Heitä kutsutaan ’järjestäjiksi’.

Alkubriiffi viisastuttaa jonkin verran, mutta suurimman osan ajasta huppuni sisällä pyörii vain suuri Mitä. Muutama tsadistanialainen toveri neuvoo aseen käytön perusteet. Piippu vihollista päin. Tukki olkaan kiinni. Lippaat kiinnitetään, kun peli alkaa. Maski kannattaa (täytyy) pitää kasvoilla niin pitkään, kuin peliä kestää.

Maskista muutama sananen. Mikäli tosissaan alkaa airsoftia harrastaa, maskiin kannattaa panostaa. Itselläni oli käytössä aistien blokkaamiseen erikoistunut, itsenäistä elämää elävä muovikoppa. Ritilämalli ehdottomasti suositeltava, ei huurustu niin paljon. Operaatio Voshodissa skenaariot kestivät noin tunnin jokainen, joten höyryä ehti pelin aikana kertyä.

Maskin suoma näkyvyys on myös kovin olennaista. Omani salli minulle aika lailla putkinäön. Tämän tajusi erityisen hyvin yrittäessään bongata maastopukuisia Kosovian kansalaisia metsän siimeksestä, samalla kun pyrki toki itse välttämään ammutuksi tulemista. Sivuttaisnäköä osaa arvostaa kunnolla vasta sen puuttuessa. Korvat peittävä huppukin teki osansa niin askelten ääniltä kuin päähän osuvilta kuulilta suojaamisessa.

Maastopuvut – sitä vaaleanpunaista lukuunottamatta – hoitivat tehtävänsä yllättävän hyvin. Vain yhdessä skenaariossa näin, kuka minut pudotti, muuten jostain puskasta vain tuli kuulia niskaan. Valokuvaaminen tuotti hieman haasteita, joten lakkasin yrittämästäkään kännykkäkameralla, ja jätin kuvaamisen siihen erikoistuneille tahoille. Pelaaminen kun vaati muutenkin hieman keskittymistä.

Skenaarioiden alkaessa Tsadistanian osapuoli jaettiin kolmeen ryhmään, joilla kaikilla oli radiopuhelimet ja oma spesifoitu tehtävä. Itse kuuluin kakkosryhmään, joka oli vähiten juokseville otollisin – ja jostain syystä suosituin. Ykkösryhmän tehtävänä oli juosta eri paikkoihin, ampua kaikki ja juosta eteenpäin. Kolmosryhmä, joka oli myös salainen aseemme, pyrki kurjien kosovialaisten selkään.

Ensikertalaisena – ja kuumepotilaana – olin hieman sekaisin, mistä milloinkin puhuttiin, mutta respojen, hyökkäyskohteiden, eriytyneiden ryhmien ja eri asetyyppien tarkoitukset selvisivät pelin jatkuessa, ja ystävällismielisten pelitovereiden jaksaessa kärsivällisesti selittää asioita. Tapahtuma kesti iltakuuteen, joten aikaa oppia oli.

Kahden aseen mukaanotto osoittautui pelin kuluessa hyväksi ideaksi. Kentällä rynnäkkökivääristäni loppui akku, mikä johti putoamiseeni kyseisessä skenaariossa. Palasin respasta toisen aseen kanssa, vain hieman hiljaa jurputtaen.

Loppua kohden skenaariot kävivät mielikuvituksellisemmiksi, ja fyysisesti yllättävän raskaiksi. Jyrkkiä nousuja, spurtteja, kommunikaatio-ongelmia YK:n kulloistenkin liittolaisten suhteen. Lippuja nostettiin ja laskettiin, yllättäviä väijytyksiä ilmaantui tielle. Täydellistä kaaosta kaikkialla siis. Kerta kaikkiaan mahtavaa.

Tapahtuma päättyi iltakuudelta, ja loppubriiffissä sain tietää voittoisalta tuntuneen Tsadistanian ottaneen Kosovialta köniinsä. Syytän tästä radioliikenteen epäselvyyttä – kyllä, meillä oli ihan oikeita radiopuhelimia kentällä – koska aloittelijanhan on helppo syyttää komentoketjua, eikö?

Välillä teimme YK:n kanssa yhteistyötä ja saimme tulla Kosoviaa ja Tsadistaniaa erottavalle aukealle ilman eliittijoukkojen kuulasuihkua niskaan, mutta äkilliset puolenvaihdot olivat ikäviä radioita omistamattomille. Onneksi respapaikalle oli inhimillisen lyhyt matka, ja henkiinheräämiset tapahtuivat vartin välein. Into peliin siis pysyi yllä lukuisista (aloittelijan) epäonnistumisista huolimatta.

Alkubriiffissä mainittua kranaattisääntöä en kuullut kertaakaan käytettävän, mutta se on kuulemma ihan jännä elementti pelissä, joka siis on muutenkin jännää.

Nimenomaan koko päivän mittainen skenaario antoi hauskasti perspektiiviä lajiin ja sen harrastajakuntaan. Tauoilla ehti hyvin tutustua, ja ylipäänsä joukkueemme ryhmien jakokin ilmensi omanlaistaan diversiteettiä. Juuri tämä erilaisten harrastajien kirjo tekee lajista helposti lähestyttävän oikeastaan kenelle tahansa urheilu- ja pelitaustasta riippumatta. Kaiken kaikkiaan kokemus oli positiivinen, ja hieman harkitsen uuttakin kertaa, tällä kertaa vähemmän pöllähtäneessä mielentilassa ja paremmin varustautuneena. Esimerkiksi vara-akuilla ja maskilla, jolla jopa näkee nenänpäätään laajemmalle alalle.

Suosittelen softausta kaikille, joilla on mitään intressejä metsässä rämpimiseen, ja tietysti isänmaallisuutta Tsadistanian kaunista maata kohtaan.

Kauan eläköön Tsadistania!

Teksti: Salla Kärkkäinen
Kuvat: Karoliina Suominen

 

Innostuitko?

Jos olet aloittelemassa airsoftia, kannattaa tutustua toiseen artikkeliimme ”Aloittelevalle softaajalle”. Artikkelissa kerrotaan, mitä varusteita tarvitset harrastuksen aloittamiseen sekä esitellään airsoftia lajina.

 

13.1.2017

Ensikosketuksia softaukseen

Tradesoft Aloittelijalle, Pelit ja skene Airsoft, Airsoftin aloitus, Pelikertomus, Sofauksen aloitus

Kello on aamu kahdeksan ja vatsaa jännittää. Olisiko pitänyt kerrata, miten metsässä selvitään, jos jään harhailemaan eksyneenä vuorokausiksi? Sängyllä odottaa kasa varusteita, joista osassa näyttää olevan armeijakuosia menneiltä vuosilta. Ja pelottava naamari, joka päällä on vaikea nähdä, kuulla tai hengittää. Erinomainen varuste tuntemattomaan ympäristöön siis!

Tänään lähdemme Annin kanssa kokeilemaan airsoftausta. Siis sitä lajia, missä tetsataan metsässä ja vältellään kuulasadetta. Fiilikset ovat sekoitus innostusta ja pelkoa. Päällimmäinen pelko on varmasti kipu. Ja rehtinä kakkosena pelko siitä, etten tiedä mitä tehdä ja jään pelaajien mieleen vierailevana naisena, joka ampui omia joukkuelaisia pitkin metsiä. Niin ja kiljui. Meillä ei ole Annin kanssa aavistustakaan, mitä tuleman pitää tai miten asetta edes pidetään kädessä.

Helppoa tästä kuitenkin tekee se, että varusteet saatiin mukavasti Tradesoftilta. Valmiissa paketissa oli housut, takki, naamari, ase ja biohajoavia kuulia. Pääsemme pelipaikalle Häämäkeen ja availemme vuokra-aseiden laatikoita ujosti. ”Näitä kuulia voi siis vaan levitellä tänne metsään? ”Onko tää jo toiminnassa? ”Mitä jos mä ammun sua vahingossa?” Jälkeenpäin selviää, ettei aseissa ole edes akkuja vielä paikallaan – saatikka kuulia.

Paikalle valuu eri-ikäisiä miehiä ja jopa yksi nainenkin meidän lisäksi. Ikähaarukka on mieletön, löytyy parrakkaita miehiä ja nuoria poikia. Löydämme pelipaikan offgame-alueen, jonne voimme jättää tavaramme, ja apuakin löytyy heti! Ystävällinen heppu saattaa meidät lajissa alkuun kertomalla miten ase toimii ja yleisiä sääntöjä. Paikalla on jopa erillinen harjoittelualue, jossa ammutaan hirvellä ratsastavaa punaista teletappia. ”It’s a communist Teletubby”, heppu sanoo ja hymyilee.

Pelin alku muistuttaa kovasti liikuntatuntia. Jengi seisoo toiveikkaana puolipiirissä, kun kapteenit valitsevat pelaajia joukkueisiin. Saamme pelimuotoihin aina hyvän ohjeistuksen ja pelin kriittiset paikat näytetään kartalta. (Vinkkinä ekakertalaisille: kartasta kannattaa napata kuva, niin ei ole yhtä eksyksissä metsikössä). On tukikohtia, lippuja ja re-spawn-alueita (uudelleensyntymisalue). Joukkueet merkitään hihanauhoilla. Eräs pidemmän aikaa pelannut mies neuvoo aina miettimään hetken ennen ampumista, sillä esimerkiksi hihamerkkiä voi olla hankalaa nähdä.

Pääsemme vihdoin asiaan. Peli huudetaan alkaneeksi, ja joukkue hajaantuu syksyiseen metsään. Varmistelen omaa asettani ja muistelen saamaani kolmen sekunnin ohjetta. Ylhäällä saa olla maksimissaan kolme sekuntia, sitten kannattaa mennä maihin tai polvilleen. Pomppoilen ylös alas hämärässä metsässä ja otan tuntumaa maankamaraan. Adrenaliini virtaa, ja jokainen risun raksahdus tuntuu sotatilanteelta. Nopeasti selviää, että vihollinenhan voi periaatteessa tulla mistä suunnasta tahansa ja pyörin paikallani ympyrää pienessä pusikossa. Sitten se tapahtuu. Pieni kuula matkaa luokseni kuusikon läpi ja osuu takkiini pienen rasahduksen saattelemana. Ei kipua. Ei mitään. Vain pieni rasahdus. Jään tuijottamaan minua ampunutta pelaajaa epäuskoisena. ”Suhun tais jo osua?” pelaaja huudahtaa metrien päästä, mutta tähtää edelleen. Nostan käteni nopeasti ilmaan, ettei kuulia tule enempää ja huudan: ”OSUMA!”. Taivallan respawnaus-alueelle hyvillä mielin, pelko kivusta taisi olla aika olematon. Onneksi elämiä on päivän peleissä loputtomasti, kunhan jaksaa hölkätä edestakaisin metsässä. Elämänhakureissuilla on myös loistava mahdollisuus tiimiytyä muiden pelaajien kanssa uudelleen superhyökkäyksiä varten.

Pelin vaikeutta ja toisaalta viehätystä lisää se, että joukkueiden on todella vaikeaa pelata niin sanotusti yhteen. Joukkuelaiset hajaantuvat useisiin suuntiin ja pelistä tulee hieman kaoottista. Kuka oli omassa joukkueessa? Missä piti käydä hankkimassa uusi elämä? Ensikertalaisena pelitilanteiden lukeminen oli varsin vaikeaa ja keskityin lähinnä elossa pysymiseen ja ninjailuun ja… noh, tietysti muiden ampumiseen! Siksihän tänne tultiin.

Softauksen abc:n ensikertalaiselle voisin nimetä näillä sanoilla: Always Be Cowarding. Kun viettää tarpeeksi aikaa maankamarassa ja kärsivällisesti etenee maastossa, niin pääsee lopulta kiinni pelin ytimeen: salakavaliin yllätyshyökkäyksiin. Näin saat enemmän peliaikaa ja vähemmän kuulaniskuja. Kyki puskissa matalalla ja kärky uskaliaita pelaajia. Niin ja jos aikaa on kulunut tuhottomasti mutta kuulia ei näy, peli on luultavasti jo loppunut.

Pelien jälkeen menimme Annin kanssa luonnollisesti purkamaan kokemusta ja vertailemaan mustelmia viinilasien äärelle. Kaiken kaikkiaan olimme aivan myytyjä. Peli on uskomattoman hauska ja adrenaliinintäyteinen urheilumuoto. Peliporukka VSS ry:n Häämäessä on älyttömän vastaanottavainen ja järjestelyt erinomaisia. Suuri kiitos kaikille häämäkiläisille!

Jos et ole vielä kokeillut, mutta haluaisit, kannattaa vain rohkeasti vuokrata romppeet ja suunnata Häämäkeen lauantaipeleihin!

Ps. Hanskat ehdottomasti mukaan 😉

Kuvat ja teksti: Ilona Molin

 

Innostuitko?

Jos olet aloittelemassa airsoftia, kannattaa tutustua toiseen artikkeliimme ”Aloittelevalle softaajalle”. Artikkelissa kerrotaan, mitä varusteita tarvitset harrastuksen aloittamiseen sekä esitellään airsoftia lajina.