Yleisimpiä moottoripituuksia on kolme: lyhyt, keskipitkä ja pitkä.
1 Akselipituudet ja tyypit
Moottorin eri akselipituuksia on kolme: lyhyt, keskipitkä ja pitkä (short, medium, long). Eri asemallit käyttävät aina tietyn pituista moottoria, minkä vuoksi moottoria hankkiessa tulee olla erityisen tarkkana. Yleisimmät moottorityypit ovat lyhyt ja pitkä (short ja long), joista pitkä on tuttu esimerkiksi Colt-sarjalaisista (M4/M16) eli 2. version rataslaatikoista ja lyhyt akseli AK- ja G36-sarjalaisista ja siten 3. version rataslaatikoista. Oheisessa taulukossa on listattu asemallien ja moottorien yhteensopivuuksia.
Selitteet taulukon merkinnöille:
* = moottori vaatii muokkausta ennen asennusta
Rataslaatikoita käytetään sähkötoimisissa aseissa (AEG). Laatikoiden eri versiot perustuvat japanilaisen Tokyo Maruin suunnittelemiin alkuperäismalleihin, joita on julkaistu 90-luvulta lähtien eri asemalleihin sopiviksi. Artikkeli esittelee yleisimmät rataslaatikkomallit ja muutamat custom-laatikot. Asemallien ja rataslaatikoiden yhteensopivuuksia pääset tarkastelemaan artikkelin lopusta löytyvästä taulukosta.
2 Rataslaatikkoversiot
Jokainen asemalli kelpuuttaa siis vain yhden rataslaatikkoversion sisäänsä. Yleisimmät rataslaatikkomallit jaetaan Tokyo Maruin mukaan pääsääntöisesti kahdeksaan (1-8). Laatikot on numeroitu julkaisujärjestyksensä mukaan (1=vanhin, 8=uusin malli), ja niihin viitataan aina ”versio 2” tai ”V2” tyyppisesti. Uusia versioita on julkaistu niin toiminnollisista syistä (V8: mekaaninen pursketuli/burst) kuin tuliaseistakin tuttujen muotoilurajoitteiden vuoksi. Siksi esimerkiksi V3-laatikkoa ei voi kuvitellakaan asentavansa P90-sarjalaiseen, vaan airsoft-ase vaatii toimiakseen uudemman V6-rataslaatikon.
Rataslaatikon eri versioiden kaltaisesti laatikoilla on usein versiokohtaisia sisä- ja ulko-osia. Väärillä osavalinnoilla voi helposti vahingoittaa niin rataslaatikkoon asennettuja pienosia kuin itse laatikkoa, joten oikeanmalliset osat kannattaa varmistaa kokeneemmalta virittäjältä. Jotkin osat kuten viritinjousi ja mäntä voivat kuitenkin sopia useampaan versioon, mikä helpottaa esim. V2- ja V3-laatikoita viritettäessä. Rataslaatikoiden eri versioita ja osien yhteensopivuuksia käsittellään tarkemmin tulevissa artikkeleissa. Jos aiot nostaa aseesi, varsinkin V2-pohjaisen tulinopeutta tai lähtöenergiaa, kannattaa tsekata vahvistusviilaus-artikkelista ohjeet rataslaatikon etupään vahvistamiseksi.
Markkinoilla on myös nk. custom-rataslaatikoita, jotka eivät lukeudu Tokyo Maruin versioihin. Nämä saattavat olla joko variantteja Tokyo Maruin standardeista tai täysin omia malleja, jotka on suunniteltu nimenomaan yhteen tai muutamiin aseisiin sopiviksi. Esimerkiksi G&G M14 käyttää Tokyo Maruin versio 7 kaltaista rataslaatikkoa, mutta esimerkiksi hop-up kammio (ja lippaat) ovat G&G:n omaa käsialaa.
Poikkeuslaatikoita löytyy mm. seuraavista:
Classic Army ja G&G M14 (hieman versio 7 muistuttava)